keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Häät










Häät olivat ihan niin ihanat kuin ajattelimmekin=) Oli ihana katsella kun rakkaat ihmiset sai toisensa ja näytti niin aidosti onnellisilta! Itse jännitti, että miten saan tsempattua alttarilla, koska edellisenä päivänä kenraaliharjotuksissa itkin jo ennenkuin morsian käveli alttarille ja lauantai aamuna itkin jo kun mentiin kampaajalle=) Ihme kyllä alttarilla sain pidettyä sitten itkun hallinnassa, piti yrittää kyllä tosi kovasti tsempata kun tiesin, että morsianta itkettää vielä enemmän jos mä itken=) Tunnelma häissä oli rento ja ensimmäistä kertaa olin häissä, joissa tanssittiin pitkälle yöhön=) Yleensä olen ollut häissä, joissa hääpari karkaa jo alkuillasta. Mulle ja miehelle teki todella hyvää irtiotto arjesta ilman pikkusta!

Aamu alkoi kampaajalla ja meikillä, todella luxusta, ei tarvinnu stressata onnistuuko itse tekemään meikin ja kampauksen kunnolla. Kampaajan jälkeen mentiin siskon asunnolle laittamaan morsmaikulle hääpukua päälle ja laittamaan itsekkin mekot. Sitten morsian vietiin kuvauksiin ja mentiin siskon kanssa koristelemaan hääparin asuntoa hääytöä varten.

Mulla oli päällä Nellyn punanen mekko. Mekko kriiseilyä oli aika pitkään ennen häitä. Tilasin Nellyltä mekkoja ja sovittelin niitä aika ahkerasti! Kaupoissa kävin kanssa sovittelemassa, ei meenannu löytyä sopivaa. Halusin kuitenkin vähän erilaisen kuin normaalisti, koska olin kaaso. Punanen tuntui vaan alussa vieraalta väriltä, kun on tottunut olemaan aika neutraaleissa väreissä (musta-valko-sininen linjalla). Olin kuitenkin tosi tyytyväinen tohon mekkoon, tulee varmasti käytettyä muissakin juhlissa. Häiden jatkoilla löllöiltiin vielä ulkoporealtaissa ja miehet sauno=) Erilaisesta viikonlopusta sai taas mukavasti voimia arkeen!

2 kommenttia:

  1. Jestas miten kaunis morsian! Ihan mieletön puku hänellä.

    VastaaPoista
  2. Morsian oli kyllä niin kaunis, että sitä piti vaan tuijottaa=) Tyyli oli muutenkin niin ihana, harva menee lettikampauksessa naimisiin!

    VastaaPoista