keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Keittiöön

Vähän sepustusta meidän keittiösuunnitelmista. Tällä viikolla olisi tarkoitus käydä ostamassa joitain huonekaluja. Tämän hetkinen baaripöytä ja tuolit myytiin tämän asunnon mukana, joten meillä ei ole enää pöytää eikä tuoleja. Baaripöytä oli ihan kätevä, kun asuttiin kahdestaan. Nyt kun Aapo on kuvioissa, se ei ole kovinkaan hyvä ratkaisu. Lisäksi meidän tarpeisiin meillä on aivan liian vähän tuoleja ja pöytä on ollut liian pieni. Uudeksi ruokapöydäksi tulee valkoinen 6-10 hengen ruokapöytä. Isompi pöytä sijoitetaan olohuoneeseen/ruokailutilaan ja keittiöön ostetaan pienempi pöytä ja muutama tuoli. Ympärille kerätään eripari tuoleja. Tätä eripari tuoli ideaa on muuten perusteltu ja keskusteltu muutamaan otteeseen miehen kanssa, ennenkuin päästiin yhteisymmärrykseen=)  Yhden ihanan tuolin kerkesin jo hankkia kirpparilta. Näitä tuoleja käydään huomenna vielä kertaalleen koeistumassa=)



Kuvat: Kodin Ykkönen ja Kartell

Keittiön kaappien osalta suunnitelmat on vielä vähän auki. Pitäisi päättää uusitaanko vain kaappien ovet ja taso sekä altaat, vai tehdäänkö koko keittiöremontti. Se riippuu pitkälti siitä minkälaisia laskelmia keittiöfirmoista annetaan. Pelkkien ovien uusiminen erikoismittaisilla ovilla saattaa tulla maksamaan lähes saman verran, kuin koko keittiön uusiminen. Siitä syystä tässä edellisessäkin asunnossa päädyttiin muutama vuosi sitten tekemään ihan kunnon keittiöremontti. Vielä on myös päättämättä tuleeko keittiöstä kokovalkoinen, osittain musta ja minkä väriset tasot laitetaan.








Liikaa kivoja vaihtoehtoja=) Kuvat: Pinterest

tiistai 25. syyskuuta 2012

POP:in huivi



Polarn O. Pyretiltä löytyi oikein nätti kuosinen "kuolahuivi". Nyt, kun hampaita tulee ja kuolan tulo on vallatonta, nämä huivit säästää pyykkihommia ihan kivasti. Muuten saa olla vaihtamassa bodyjä monta kappaletta päivässä, kun ne on ihan märkiä. Yritin napsia pikku-ukosta varmaan kymmenen minuuttia hyvää kuvaa. Yleensä se väläyttää heti hymyn, nyt tuli vaan irvistyksiä=) No, kuvassa näkyy ainakin ne kaksi alahammasta, sivuille tehdään tällä hetkellä kahta lisää=)

maanantai 24. syyskuuta 2012

Kivoja juttuja


Tällä viikolla pakkaillaan tämä koti laatikoihin ja muuttoautoon. Muutama yö ollaan ystävien hoivissa ja ensi viikolla siirretään omaisuus uuteen kotiin. Tässä vähän juttuja, jotka on menossa Aapon tulevaan huoneeseen.

Postereita

Erilaisia kortteja on kertynyt jonkin verran

Uusi pupu yövalaisin

Tämän hetken suosikki- Djecon puinen eläinpalapeli.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Piilosilla



Elämä on aika täynnä toimintaa tällä hetkellä. Kun asunnon etsiminen on saatu päätökseen, alkoi remppa tarvikkeiden etsintä ja ahkerat vierailut Kodin Terraan, K-rautaan, Kodin ykköseen ja LaattaLeeveihin. Päivät huiskitaan töissä ja kotiin tullessa haluan viettää kaiken mahdollisen vapaa-ajan Aapon kanssa. Ystäviä olen yrittänyt myös ennättää näkemään, mutta aikaa ei tunnu riittävän mihinkään. Yhden ystävän kanssa saatiin kuitenkin aikaiseksi ilmoittautua naisten kuntojumppaan=) Tekee kyllä erittäin hyvää tälle mammalle, saada jotain liikunta harrastusta. Kesäkuntoon 2013 projektissa, on siis jotain edistystä tapahtumassa=)

Blogi jää nyt toistaiseksi vähän vähemmälle huomiolle. Vapaa-aika kuluu nimittäin seuraavat viikot tiiviisti muuttokuvioissa, remontissa ja muissa hommissa. Mutta sen verran mukavaa puuhaa tämä on, että kokonaan me ei täältä vielä haluta kadota. Katsotaan millaiseen tahtiin näitä postauksia tulee. Ihan oman fiiliksen mukaan kuitenkin haluan tätä tehdä ja kirjoitella niistä asioista, mitkä tuntuu mukavilta. Sisustus juttuja tulee todennäköisesti vähän enemmän sitten, kun muutto on ohi ja remppa on käynnissä. Mukavaa viikkoa kaikille!=)

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kivaa kierrätyskartongista

Kuva: Houm.fi
Houm.fi:n nettikaupasta bongasin tämän ihanan hepan. Tai itseasiassa kaksi hevosta. Hevoset on tehty kierrätyskartongista ja ison hevosen sisällä on kulkunen. Molemmat hevoset voi koristella ja värittää, miten itse haluaa. Hintakaan ei kirpaise, heppojen yhteishinta on 27e. Saattaapi olla, että nämä tilaan Aapon huoneeseen ja koristellaan ne yhdessä=) Tämä ei ole muuten mikään maksettu mainos. Luin uusimmasta Dekosta kyseisestä suomalaisesta yrityksestä ensimmäistä kertaa ja heidän nettisivuillaan oli vaikka mitää kivaa=)

tiistai 11. syyskuuta 2012

Kookos-kalakeitto

Kookos-kalakeitto


-400g pakaste seitiä
-1 iso sipuli
-2 valkosipulinkynttä
-400g porkkanoita
-400g perunoita
-1 rkl öljyä
-2 rkl punaista thai currytahnaa
-6 dl vettä
-400ml kookosmaitoa
-Korianteria


-Leikkaa kohmeinen kala kuutioiksi
-Kuori ja pilko sipuli, valkosipulinkynnet, porkkanat ja perunat
-Kuumenna öljy kattilassa, lisää sipulikuutiot ja kuullota 3 minuuttia
-Lisää muut kasvikset ja currytahna
-Paista sekoitellen toiset 3 minuuttia
-Lisää vesi
-Keitä 10 minuuttia
-Kaada kattilaan kookosmaito, kuumenna kiehuvaksi
-Lisää paloiteltu kala ja keitä vielä pari minuuttia
-Ripottele pinnalle korianteria (itse käytän ihan kuivattua korianteri maustetta)

Tätä meillä syötiin tänään. Oma bravuuri kalakeitosta=)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Artek ja Marimekko

Kaksi lemppari tarjotinta kotoa. Artekin musta-valkoinen Siena-tarjotin ja Marimekon Kaunis kauris- tarjotin. Toinen saatu lahjaksi, toinen itse ostettu.




lauantai 8. syyskuuta 2012

Terve taas!



Blogi on ollut nyt ensimmäistä kertaa tauolla. Viime viikolla tietokoneella ollaan käyty vain asunto asioita hoitaessa. Meillä kävi vähän huonosti ensimmäisen kohteen kanssa, josta tehtiin tarjous. Monta mutkaa tuli matkaan ja ei vastattu enää myyjien viimeisimpään tarjoukseen.

Sitten alettiinkin taas ravaaminen asunto näytöissä. Ja sieltä se sitten löytyi, heti tuntui kodilta! Tehtiin tarjous jo paikan päällä ja kahden päivän päästä lyötiin kaupat lukkoon=) Meillä on nyt uusi koti! Tuntuu niin mukavalta, kun viime kuukaudet on pyöritellyt näitä asioita koko ajan miehen, pankin, kiinteistövälittäjien kanssa. Nyt ei tarvitse enää stressailla vaan tiedetään, että viimeistään lokakuun lopussa päästään muuttamaan. Kodista sen verran, että se on neliö. Kaksikerroksinen rivitalo, mielenkiintoisella pihalla. Mielenkiintoinen sana sen takia, että se kuvaa sitä ehkä parhaiten=) Laittelen tänne sitten jossain vaiheessa kuvia. Pihan on suunnitellut ihan pihasuunnittelija, mutta se on aika täyteen ahdettu. Vähän kun viidakko, joutui kävelemään kumarassa jopa joissain kohdissa=) Pitänee vähän suorittaa raivaustöitä, kun sinne päästään asettumaan.

Töissä olen ollut nyt viikon verran. Itse työmaalla on ollut ihan kiva olla, mutta ikävä Aapoa on kyllä päivisin aikamoinen. Aapokin on reagoinnut mun töihin lähtöön vähän huonosti. Päivät se pärjää miehen kanssa hienosti, mutta kun tulen kotiin alkaa itku. En saisi poistua enää illalla näkyvistä ja sylissä Aapo haluaa olla koko ajan. Yölläkin heräillään tarkistamaan, että missä se äiti oikein on. Toivotaan, että Aapo tottuu seuraavilla viikoilla siihen, että olen päivät poissa. Kohta on muutekin muutoksia edessä kun alkaa remppa- ja muuttopuuhat.

Hyvää viikonloppua kaikille, me nautitaan nyt toistemme seurasta!=)

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

The Perunasalaatti



Tässä ohjetta herkulliseen perunasalaattiin. Ohje on otettu painonvartijoilta..mutta mutta, olen sitä vähän muokannut. Sanotaanko näin, että tämä on vähän tälläinen käänteinen versio. Parsa on nimittäin korvattu meetwurstilla ja se toimii=)


Perunasalaatti:

-1/2 paketti meetwurstia (=noin 90g)
- Keitettyjä perunoita
- 1 punasipuli
- 250g kirsikkatomaatteja

Kastike

-6 rkl oliiviöljyä
-3 tl ranskalaista sinappia (Esim Dijonia)
- ½ suolaa
- mustapippuria
- Ruohosipulia hienonnettuna

-Nosta jäähtyneet/kuoritut perunalohkot kulhoon. Leikkaa punasipulit renkaiksi ja halkaise tomaatit. Leikkaa meetwursti viipaleet pieniksi paloiksi.

-Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja valuta muiden ainesten päälle.

-Sekoita salaatti kevyesti nostelemalla.

Valmis nautittavaksi=) Eikä omatunto kolkuta, vaikka parsa on vaihdettu metukkaan, sen verran herkkua on=)