tiistai 6. marraskuuta 2012

THE MUDCAKE

(Terveelliset raaka-aineet=)




MUD CAKE

150 g tummaa suklaata
150 g voita
3 rkl kaakaota
2 rkl kahvia
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
3 munaa
2 dl sokeria
tomusokeria


- Laita rasva sulamaan kattilaan ja paloittele suklaa mukaan. Sekoita ja anna palojen sulaa miedolla lämmöllä melkein kokonaan. Nosta kattila liedeltä ja anna sulaa loppuun.

- Lisää jäähtyneeseen suklaavoiseokseen kaakaojauhe ja kahvi, sekoita tasaiseksi.

- Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään ja lisää ne suklaavoiseokseen

- Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Nostele munavaahto varovasti suklaaseokseen

- Kaada taikina irtopohjavuokaan

- Paista noin  ½ tuntia 175 asteessa

- Kumoa kakku vasta täysin jäähtyneenä

- Laita kakku jääkaappiin ja nauti seuraavana päivänä. Ripottele pinnalle reippaasti tomusokeria.


Mutakakun kuuluu olla sisältä sulaa, joten tikulla on turha kokeilla kakun kypsyyttä. Meidän uunissa riittää kakulle paistoajaksi 24 minuuttia, silloin se on ihan täydellisen "löllöä" sisältä, niin kuin mutakakun kuuluukin. 
Tämä ohje on kyllä ihan paras kunnon mutakakun ohje. Oon saattanut kokeilla aika montaa erilaista ohjetta=)

16 kommenttia:

  1. Tää tuli kuin tilauksesta!! Meille on tulossa huomenna vieraita ja kamppailin koko eilisen ja tämän päivän miettien, että mitä pirua tarjoilisin. Tällasen mä väsään! :) Sattumoisin jääkaapissa on vielä vispikermaa, jos sitä tarjoilisi kakun kaveriksi kera kirpeän vadelmakastikkeen.. Mmmm :) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että sattu resepti oikeeseen aikaan!=) Kerro sitten tykkäsittekö? Tää on kyllä todella hyvää, siihen vaan jää koukkuun!!

      Poista
    2. Kuinka paljon sokeria tähän muuten tulee?

      Poista
    3. Oho olin unohtanu ohjeesta sokerin!! 2 dl tulee sokeria=)

      Poista
    4. Ole hyvä=) Hyvä kun huomasit, että sokeri puuttuu listasta=)

      Poista
    5. Tää oli ihan törkeän hyvää :) ! Linkkasin tän postauksen blogiini :)

      Poista
    6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    7. Hyvä, että onnistu=) Se on HYVÄÄ=)

      Poista
  2. Tätä on PAKKO kokeilla vaikkapa isänpäiväksi ;)
    Vielä ei mahataudin jäljiltä kamalasti herkut maistu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan=) Makeaahan tämä on, mutta niin sen kuuluukin. Tosin itse pystyisin syömään tätä helposti puoli kakkua kerralla vaikka tuhtia onkin=)

      Poista
  3. kamala mitä ohjeita täällä jaetaan!! yöööööök :)

    VastaaPoista
  4. kamala mitä ohjeita täällä jaetaan!! yöööööök :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot ehkä maapallon ainut ihminen, joka inhoaa suklaakakkuja=) En ainakaan oo vielä törmännyt toiseen=)

      Poista
  5. Namnamnam, mutakakku on kyllä niiiin herkkua ♥ Täytyy ottaa ohje talteen jos joskus innostuisi kokeilemaan :) Vaikka leipoa tykkäänkin niin mutakakkua en jostain syystä ole koskaan tehnyt, pakastealtaasta kun löytyy niin hyvä versio että herkästi tulee sieltä haettua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutakakku on munkin lempiherkku. Ravintolassa ei ole ikinä vaikeaa valita jälkkäriä jos listalla on mutakakkua=)Tämä ohje on kyllä paras, jonka oon löytänyt. Jos malttaa pitää kakkua tarpeeksi vähän aikaa uunissa, siitä tulee just sopivan löllöä=) Se on kyllä totta, että kaupan pakasteversio on myös todella hyvä! Kannattaa kokeilla, tää ohje on myös helppo toteuttaa!

      Poista