tiistai 20. marraskuuta 2012

Äiti ja sen vauva ja sen mies

Enää olisi kotiäidin elämää jäljellä sellaiset viisi viikkoa. Sitten alkaa arki ja lähestyy se päivä, kun tuo niin tärkeä pieni mies lähtee hoitoon. Kaikki töihin lähtevät äidit (ja varmaan myös nekin, jotka päättävät jäädä vielä kotiin) kamppailevat tämän töihin lähdön kanssa. Pieni on oikeasti pieni vaan hetken ja aika menee niin kovaa vauhtia eteenpäin. Nyt ja tähän olisi ihana pysäyttää aika vähäksi aikaa. Minä niin nautin päivistä tuon pienen pojan seurassa.

Voi tätä äitinä oloa, olen tästä ennenkin kirjoitellut. Mutta ei tähän vaan osannut mitenkään varautua, ennenkuin sen sai kokea. Tunteiden määrä on ihan rajaton. Päiviin mahtuu ihmetystä, iloisuutta, hillitöntä naurua, kiukkua, pettymyksiä, väsyneisyyttä, onnellisuutta, kiitollisuutta ja huolta. Pieni ihminen tulee kahden ihmisen elämään ja kääntää sen ihan päälaelleen. Saa molemmista esiin puolia, joita ei tiennyt olevan olemassakaan. Ei itsessään, eikä sen puoleen miehessäkään. Ihania puolia ja vähän erikoisempiakin puolia=)

Me ollaan aina oltu aika vakaa pariskunta, ei olla hirveesti kehitelty mitään draamaa ja keskustelemalla on päästy pitkälle. Nyt viimeisen vuoden aikana on kuitenkin ollut kaiken näköistä haastetta. Raskausaikana neuvola järjestää kaikenmaailman imetyskoulutuksia, mutta missä on ne: äitinä muutut koulutukset? Ystävät sanoo mulle aina, että ihanaa kun oon pysynyt omana itsenäni, enkä ole muuttunut ihmisenä..mutta mutta kyllä mä itse koen muuttuneeni jotenkin. En luonteeltani, mutta kyllä musta on tullut ihan äiti=)

Tuo kuva on otettu muuten sen takia, että oltiin lähdössä joulunavaijaisiin ja piti ottaa vihdoin viimein tänne kuvia talvitakista ja saappaista. Räpsin parii kuvaa pukemisvaiheessa huvikseen ja kun ulkovaatteet oli päällä, niin unohtu koko homma. Niin sellaista on olla äiti=)

2 kommenttia:

  1. Äitinä oleminen on aikamoista:) Kiva kirjoitus, sun ja Aapon kuvia useammin tänne blogiin kiitos!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos=) Meistä saattaisi olla enemmän kuvia jos joku ehtisi niitä ottamaan=) Tällä hetkellä arki on sellaista hulinaa ja remontin keskellä elämistä, että valokuvaus jää vähän taka-alalle väkisinkin. Mulla olisi vaikka mistä kivoista jutuista listaa, joista pitäisi ottaa kuvia, mutta ei vaan ehdi!:(

    VastaaPoista