tiistai 22. tammikuuta 2013

Elämää, ei sen vähempää

Täällä on ollut hiljaista. Tuntuu, että kirjoitan tänne nykyään noin aika monesti. Nyt on vaan elämä sellaista, että blogille ei oikein löydy kunnolla aikaa. Katsotaan pidänkö jonkilaista pientä taukoa vai jatketaanko entiseen malliin postauksia silloin, kun ehdin koneelle kunnolla istahtamaan. Päivittäin tulee kyllä mieleen, että tästä ja tästä saisi hyviä kuvia blogiin ja tästä aiheesta olisi mukava kirjoittaa. Kamera ei kuitenkaan kulje matkassa läheskään kaikkialle, viime päivinä en ole koko kameraa muistanutkaan. Mutta ajattelin vaan kertoa, että meillä menee ihan hyvin=) Me eletään sitä tavallista arkea, joka välillä koettelee vähän enemmän ja välillä vähemmän.

Remontti on ollut vähän aikaa kokonaan jäissä. Miehellä kävi pieni onnettomuus muutama viikko sitten ja remontointi ei ole ollut mahdollista. Tulevana viikonloppuna minä pakkaan Aapon ja siskon mukaan ja lähdetään mummolaan ja mies jää aloittelemaan remppaa.

Viime viikonloppuna olin kaverin kanssa Helsingissä vähän sisustusostoksilla ja muillakin ostoksilla=) Mukava reissu ja ihana irtiotto arjesta.

Niin ja me varattiin matka huhtikuulle=) Ensimmäinen matka heppu A:n kanssa voi olla aika jännittävä kokemus! Meille kaikille=) Valittiin tuttu matkakohde, jonne lento ei kestä kauaa. Nyt on aloitettu pohtimaan, miten saadaan Aapo pysymään reilut neljä tuntia paikoillaan lentokoneessa. Ei olla vielä keksitty. Kaikki vinkit sylivauvan kanssa matkustamisesta otetaan erittäin mielellään vastaan! Ajateltiin harjoitella istumista olohuoneen sohvalla ihan vierekkäin Aapo sylissä 4 tuntia..No ehkä ei kuitenkaan=)

11 kommenttia:

  1. on se kyllä ihmeellinen tyyppi tuo koko mies! eilinen sai tätinkin aika hyvällä mielelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aikamoinen pakkaus, joka päivä sitä tulee ihmeteltyä..että mitä siitä oikein kasvaa ja kehittyy=) Mainio tyyppi!

      Poista
  2. Oi kuinka ihanaa kun pääsette kaikki yhdessä perhelomalle! :) Tulee varmasti mahtava reissu! :)

    Mukavaa arkea sinne, täällä yritetään myös pysyä arjen hulinoiden perässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on kyllä ihana päästä reissuun=) ollaan joka vuosi totuttu ulkomailla käymään ja viime vuosi olikin ensimmäinen, kun pysyttiin suomessa, ei ollut oikein rahaakaan äitiysloman aikana suunnitella matkaa. Tulee varmasti vähän erilainen reissu kuin aikaisempina vuosina, kun on Aapo matkassa=)

      Poista
  3. Ihana arkinen postaus söpöine kuvineen:)

    Minne ootte lähdössä lomalle ja ootteko viikon vai kaksi? Ihanaa kun pääsette rentoutumaan ja vähän vaihtamaan maisemaa:) Pääsikö Aapo vielä ilmaiseksi vai joutuuko jo noin pienen lapsen lomasta maksamaan?;) Meilläkin suunnitteilla, mutta saa nähdä toteutuuko... meijän tyttö ei sitten ainakaan kyllä paikallaan tule istumaan:-D

    Mukavia arkipäiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkeahan tämä elämä pääosin on=) Lähdetään Kreetalle, ollaan reissussa 8 vrk. Maiseman vaihto tekee kyllä varmasti hyvää ja toivottavasti siellä saadaan myös nauttia lämmöstä! Haluttiin valita maa, jonne lento ei kestä kovin kauaa. Tuohon aikaan vaan lämpimimmät lukemat on kaukomaissa enemmin, kuin tässä lähempänä. Mutta kaukomatkailua ehkä sitten, kun Aapo on vähän isompi=) Aapon matka kokonaisuudessaan maksoi 60euroa, sylilapsena siis matkustaa=) Paikallaan istuminen tuottaa varmasti aikamoisia ongelmia=))! Yritetään pakata mukaan piirrustusvälineitä, kirjoja, pingua ja myyrää sekä naposteltava..ehkä niillä selvitään ainakin ensimmäinen tunti!=) Mukavaa viikkoa sinnekkin!

      Poista
    2. Hei, mekin suunnataan taaperon kanssa Kreetalle kesäkuussa! Syyslomalla oltiin Lontoossa ja kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että koneeseen kannattaa varata paljon tekemistä, lukemista ja napostelua. Meillä oli muun muassa useampi uusi kirja, jotka paljastettiin yksi kerrallaan. Ja viimeiseen hätään eli laskeutumisen aikaisiin itkupotkuraivareihin paras lääke on todistetusti tikkari ;). Äidille tärkein matkaeväs on pitkä pinna; ei niistä kanssamatkustajista ja jokaisesta kiljahduksesta kannata stressata. Neljä tuntia ja se on ohi ;)!

      Poista
    3. Lukemista itsekkin ajattelin ottaa mukaan, Aapo nimittäin on todella kova poika katselemaan kirjoja. Naposteltavaa täytyy myös varata reippaasti! Sylivauvalle kun ei saa lennolle varattua ruokaakaan=/ Toivottavasti sitä itse on sen verran lomafiiliksissä, että ei edes tajua stressata muista kanssa matkustajista. Paikat varattiin jo etukäteen koneen etuosasta, jossa on vähän enemmän jalkatilaa. Mukavaa reissua teillekkin kreetalle!=) Ei malttaisi odottaa kun pääsee vähän lämpimämpään!!

      Poista
  4. Meillä oli lennolla n. 3,5 tuntia, mukana yhtä jos toista lelua, kirjaa, uutta ja vanhaa... Lisäksi oli rusinaa, iltapalaa, juotavaa ym. ei mikään kiinnostanut :( Nukkumaan käytiin huudon kera (tasan 1v. kun ei tuolloin suostunut millään nukahtamaan). Siinä koneen etuosassa vuorotellen miehen kaa seistiin ja heijattiin huutavaa lasta, hoh. Takasin tulo oli klo 23 lähtevällä lennolla. Lapsi saatiin koneeseen nukkuvana ja nukku koko matkan miehen sylissä, mies tosin ei sit oikeen mitään lennon aikana tehnytkään :)
    Pointtini (pitkä semmoinen ;) on se, että etukäteen ei voi tietää miten lapsi reakoi, kaikkea kannattaa ottaa mukaan ja varautua, mutta h-hetki näyttää miten kaikki menee :)
    Ihanaa loman odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä varmasti voikkaan etukäteen tietää, miten toinen reagoi niin erilaiseen tilanteeseen. Mutta eiköhän siitä selviä, oli huutoa tai ei =) Meillä on myös paluumatka yöaikaan, joten toivotaan että sillon ainakin nukuttaisiin! Kyllä tämä lapsen kanssa matkustaminen on kuitenkin varmasti aika erilainen kokemus, kun meidän aikaisemmat matkat yhdessä=)

      Poista
  5. What's it like to be a gambler? - Dr. Dr.
    If you want to make money, you're going to need to be a 남양주 출장안마 gambler. To make money, it is very easy 충청북도 출장안마 to get money. The process is 과천 출장마사지 simple, 안동 출장안마 and quick, 밀양 출장안마

    VastaaPoista