torstai 29. marraskuuta 2012

DIY rummut

Omilla vanhemmillani on rummut kotona ja Aapo on ollut erittäin innokas soittamaan niitä. Ostettiin Aapolle pikku rummut kotiin, aika rämpäthän ne on, mutta kyllä niillä voi vähän rummutella=) Rumpujen muovinen "kuosi" ei ihan miellyttänyt omaa silmää, joten päällystin rummut Marimekon kankaalla ja Washi teipeillä=)


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Taiteiluja ja askarteluja

Meillä on vähän taas sairasteltu, joten on pitänyt kehittää mukavaa puuhaa täällä sisätiloissa. Eilen illalla taiteiltiin Aapon jalan jäljistä taulu siskon ja Aapon kanssa. Aapolla on muuten aika jättijalka=) Tuo taulu olisi pitänyt vissiin tehdä jo puoli vuotta sitten, niin olisi tullut söpöjä vauvan pikku jalanjälkiä=)

            Synttäri askartelut ollaan myös aloitettu=)
                              

perjantai 23. marraskuuta 2012

Marimekon Raanu ja oksat

Eilen illalla käväistiin Marimekon pikkujouluissa. Tällä viikonlopulle sattui muuten kolmet pikkujoulut! Pari ihanaa Raanu kuosista joulukoristetta pääsi koristamaan oksia, jotka käytiin Aapon kanssa aamulla metsästä hakemassa.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Äiti ja sen vauva ja sen mies

Enää olisi kotiäidin elämää jäljellä sellaiset viisi viikkoa. Sitten alkaa arki ja lähestyy se päivä, kun tuo niin tärkeä pieni mies lähtee hoitoon. Kaikki töihin lähtevät äidit (ja varmaan myös nekin, jotka päättävät jäädä vielä kotiin) kamppailevat tämän töihin lähdön kanssa. Pieni on oikeasti pieni vaan hetken ja aika menee niin kovaa vauhtia eteenpäin. Nyt ja tähän olisi ihana pysäyttää aika vähäksi aikaa. Minä niin nautin päivistä tuon pienen pojan seurassa.

Voi tätä äitinä oloa, olen tästä ennenkin kirjoitellut. Mutta ei tähän vaan osannut mitenkään varautua, ennenkuin sen sai kokea. Tunteiden määrä on ihan rajaton. Päiviin mahtuu ihmetystä, iloisuutta, hillitöntä naurua, kiukkua, pettymyksiä, väsyneisyyttä, onnellisuutta, kiitollisuutta ja huolta. Pieni ihminen tulee kahden ihmisen elämään ja kääntää sen ihan päälaelleen. Saa molemmista esiin puolia, joita ei tiennyt olevan olemassakaan. Ei itsessään, eikä sen puoleen miehessäkään. Ihania puolia ja vähän erikoisempiakin puolia=)

Me ollaan aina oltu aika vakaa pariskunta, ei olla hirveesti kehitelty mitään draamaa ja keskustelemalla on päästy pitkälle. Nyt viimeisen vuoden aikana on kuitenkin ollut kaiken näköistä haastetta. Raskausaikana neuvola järjestää kaikenmaailman imetyskoulutuksia, mutta missä on ne: äitinä muutut koulutukset? Ystävät sanoo mulle aina, että ihanaa kun oon pysynyt omana itsenäni, enkä ole muuttunut ihmisenä..mutta mutta kyllä mä itse koen muuttuneeni jotenkin. En luonteeltani, mutta kyllä musta on tullut ihan äiti=)

Tuo kuva on otettu muuten sen takia, että oltiin lähdössä joulunavaijaisiin ja piti ottaa vihdoin viimein tänne kuvia talvitakista ja saappaista. Räpsin parii kuvaa pukemisvaiheessa huvikseen ja kun ulkovaatteet oli päällä, niin unohtu koko homma. Niin sellaista on olla äiti=)

maanantai 19. marraskuuta 2012

Sisustus Satiinin kanta-asiakasilta

Käytiin siskoni kanssa viettämässä mukavaa iltaa Sisustus Satiinin kanta-asiakasillassa. Illassa saatiin vinkkejä kauniiden lahjapakettien tekoon, tarjolla oli pientä naposteltavaa ja kuohuvaa, sekä tietysti ihasteltiin ihania tuotteita. Satiini on yksi lemppari kaupoista Jyväskylässä. Erityisesti mieleen ovat Riviera Maisonin mustavalkoiset tuotteet. Näitä on jonkin verran kotiin kertynytkin vuosien varrella=)


Sisko osti itselleen nuo nätit suola-pippuri sirottimet


Näitä joulupalloja löytyy meiltä=)



Ja näitä joulukelloja=)

Ja tuollainen alin vanha laatikko=)


Tämän tuttitelineen ostin mustavalkoisena jo raskausaikana, siitä olen postannut aikaisemminkin. Se on vaan niin söpö!

Sisustus Satiinissa on todella monipuolinen tuotevalikoima. Sieltä löytyy huonekaluja, tapetteja, kodin tekstiilejä, sisustus tavaraa- esinettä, koruja, vaatteita, keittötarvikkeita, kynttilöitä, lyhtyjä, lasten sisustustavaraa-tekstiilejä ym. ym =) Liikkeessä on myös kivasti tarjolla tuotteita sekä romanttisemmasta, että modernimmasta/ skandinaavisemmasta sisustustyylistä tykkääville.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Sisustuksen Top 5

Bongasin Luksusta arjessa blogin Riinalta mukavan haasteen, jossa mietitään oman kodin sisustuksen Top 5.
Itselle ei ollut vaikea miettiä, mitkä ovat omassa sisustuksessa pinalla:

- Mustavalkoisuus
- Kirpparilöydöt
- Marimekko
- Printit
- Tekstiilit

Tässä kuvapläjäys näistä asioista=) Haaste oli sen verran mukava toteuttaa, että välitän haasteen: Kikille , Marille ,Celinalle , Ruutille ja Maijulle.











torstai 15. marraskuuta 2012

Matto


                                       Meillä on nyt eteisessä ihana oikea villamatto. 
                                         Kivan tuntuinen jalkojen alla ja niin nätti=)

maanantai 12. marraskuuta 2012

Oli ihan pakko...



Tiedetään, että on vähän aikaista, mutta en vaan malttanut enää odottaa. Ensimmäinen joulukoriste on esillä=) Se saa jäädä vähäksi aikaa ainoaksi, mutta kyllä varmaan lähiviikkoina on pakko penkoa loputkin joulukoristeet kaapista esille.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Talolyhdyt


Iltojen pimetessä ikuisella talven inhoajallakin on omat ilonsa. (Eniten masentaa tämä alkutalven pimeys, kun ei ole vielä lunta.) Muutamana talvena peräkkäin yksi mieltä lämmittävä asia on ollut nämä ihanat talolyhdyt. Niitä tuijotellessa ei pimeys ja kesän loppuminen enää tunnu ihan niin kurjalta=) Omat lyhdyt olen ostanut lempiliike Nougatista.